Mies jonka pään ympärillä on kysymysmerkkejä.

Mikä?

Anonyymit kysymykset on menetelmä, jossa osallistujat saavat esittää nimettömästi kysymyksiä jostain aiheesta. Kysymykset ja niiden vastaukset käydään yhteisesti läpi ryhmässä. Menetelmää voi käyttää usealla eri tavalla.

Miten?

Menetelmää voi käyttää usealla eri tavalla. Tässä tarjoamme sinulle kaksi erilaista toteutustapaa:

Kysymykset etukäteen

Päätetään yhdessä ryhmän kanssa seuraavan kerran teema. Osallistujat saavat kirjoittaa nimettömästi lapuille kysymyksiä aiheeseen liittyen. Ohjaaja voi myös itse sanoa ääneen muutaman esimerkin. Lopuksi ohjaaja kerää kaikki kysymykset. 

Seuraavaa kertaa varten ohjaaja käy läpi kaikki esitetyt kysymykset ja lisää sinne muutaman omansa sekä tekee itselleen muistiinpanot kysymyksiin vastaamista varten. Seuraavalla ryhmätapaamisella kysymykset voi heijastaa esimerkiksi seinälle, ja ohjaaja vastaa niihin sekä herättelee keskustelua niiden pohjalta.

Kysymykset ryhmätapaamisen aikana

Toinen tapa käyttää menetelmää on dialogisempi. Tämä vaatii ohjaajalta enemmän tietämystä aiheeseen liittyvästä käsitteistöstä ja valmiutta keskustelevampaan toteutukseen. 

Kysymykset voidaan kerätä ryhmätapaamisen aikana ja keskustelu aiheesta voi alkaa heti kysymysten keräämisen jälkeen. Yksi hyvä väline kysymysten keräämiseksi ja läpikäymiseen on Flinga. Se mahdollistaa anonyymien kysymysten esittämisen osallistujan omalta älypuhelimelta ja samalla kaikkien kysymysten heijastamisen seinälle läpikäymistä varten. 

Flinga-palveluun voi luoda ilmaisen tilin, joka mahdollistaa sessioiden järjestämisen. Kun sessio on nimetty ja käynnissä, ohjaaja voi jakaa liittymiskoodin osallistujille. Parhaiten Flinga toimii niin, että ohjaaja heijastaa videotykillä session kaikkien nähtäväksi.

Tämä lähestymistapa toimii, jos halutaan enemmänkin keskustella kysymyksistä yhteisesti ryhmässä suoran vastaamisen sijaan. Haasteena on, että kysymyksiä saattaa tulla nopeasti todella paljon ja osaan kysymyksistä saattaa olla vaikeaa antaa vastauksia. Silloin asioista voidaan ottaa yhdessä selvää käyttäen internetiä, samalla heijastaen koko tiedonhakuprosessi seinälle. Se on myös oivallinen tilaisuus näyttää osallistujille, mistä ja miten löytää luotettavaa tietoa aiheeseen liittyen.

Anonyymit kysymykset ovat hyvä tapa käsitellä useita erilaisia aiheita. Erityisesti se sopii aiheisiin, joista puhuminen ryhmässä on osallistujille vaikeaa. Nimettömästi esitetyt kysymykset antavat mahdollisuuden “säilyttää kasvonsa” vertaistensa parissa, samalla kuitenkin antaen vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. 

Ohjaajan on hyvä tuoda esille se, että yhden osallistujan kysymys todennäköisesti mietityttää muitakin, joten se kysymys kannattaa esittää. Yhteisesti toteutettu tiedonhakuprosessi on erinomainen tapa näyttää, miten löytää luotettavaa tietoa internetistä ja esitellä erilaisia palveluita aiheeseen liittyen. Seksistä ja seksuaalisuudesta saa hyvää tietoa Väestöliiton sivuilta.

Resursseja

Apuna voit ohjaajana käyttää esimerkiksi Väestöliiton seksisivuja tai Hyvä kysymys -sivustoa.

Mihin teemoihin?

Anonyymit kysymykset menetelmä on toimiva esimerkiksi seuraavien teemojen käsittelyssä:

  • porno
  • seksin myytit
  • parisuhde.

Näiden lisäksi anonyymejä kysymyksiä voi ehdottaa tavaksi käsitellä asioita, jos ryhmän kanssa käydään vierailemassa jossain tai ryhmään tulee vierailijaksi jonkin alan asiantuntija.

Kategoriat: tavat

Tämä on Niko 97 hankkeen sivusto, jota päivitämme hankkeen ajan ja hankkeen päättyessä syksyllä 2020 tulemme lukitsemaan sivuston julkaisuksi.