Mies puhuu, ringissä muut miehet kuuntelevat.

Fasilitointi osallistavana ohjaamisena

Kirjoittaja: Jukka Oksanen

Eräs usein kysytty kysymys Miesten vuorosta on ollut, että miten minun asiantuntemukseni ohjaajana riittää puhumaan miesten seksuaalisuudesta. Miesten vuoro -mallin yksi hienous on siinä, että ohjaajan tarkoitus ei ole niinkään kertoa seksuaalisuudesta vaan saada osallistujat jakamaan turvallisessa tilassa omia ajatuksiaan. Tällöin koko toiminnan rakenne kannattaa rakentaa fasilitoinnin ympärille.

Fasilitoinnilla ei ole vakiintunutta määritelmää, mutta Miesten vuorossa se on määritelty osallistavana ryhmän ohjaamisena​1​ sisältökeskeisen toiminnan sijaan. Eräs tapa kuvata tätä on ajattelun johtaminen. Se on roolisi ohjaajana!

Äärimmillään fasilitointi tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuo 0 % sisältöä keskusteluun ja keskittyy 100 % prosessin ohjaamiseen. Tämä tarkoittaa keskustelun avaamista avoimilla kysymyksillä ja fasilitoinitekniikoilla, osallistujien aktiivista kuuntelua, selkeyttävien yhteenvetojen tekoja, kuullun kiteyttämistä ja ylipäätään osallistujien aktivoimista ohjaajan luennoimisen sijaan.

Fasilitoinnin tavoite onkin prosessi, ei sisältöä. Pohdi ryhmäkertaa järjestäessäsi, mitä te haluatte yhdessä kehittää ja miksi. Esimerkkinä voi olla osallistujien mieskäsityksen laajentaminen, jotta osallistujat voisivat antaa itselleen luvan toimia joustavammin arjen aallokoissa. Tässä kohtaan kannattaa myös kysyä, miten osallistuja hyötyy osallistumisesta ja onko hän tietoinen hyödystä.

Monesti haasteena on, että osallistujat eivät syystä tai toisesta ymmärrä toisiaan. Ajattelun johtaminen vaatiikin ohjaajalta yhteisen äänen löytämistä ryhmälle. Tämä ei tarkoita, että kaikki olisivat kaikesta samaa mieltä, vaan moniäänisyyden tukemista: “Olemme kuulleet tänään kolme erilaista mielipidettä ja laajentaneet kykyämme katsoa asiaa eri näkökulmista.”

Yksi haaste fasilitoinnissa on oma innostuminen. Innostuminen on välttämätön tapa osallistujien aktivointiin, mutta se ei saisi johtaa siihen, että ohjaaja rupeaa itse tuottamaan sisältöä. Eräs tapa estää tätä on laittaa ohjaaja kirjuriksi. Kirjaamalla muiden ajatuksia joutuu samalla itse koko ajan keskittyä ohjaamisen ytimeen: aktiiviseen kuunteluun ja reflektointiin.

Yllä olevan perusteella fasilitointi onkin osallisuuden helpottamista. Fasilitointi-sana perustuukin latinan sanaan facil, joka tarkoittaa helppoa.

Miten tämä sitten tehdään teknisesti? Fasilitoinnin maailma on täynnä tuhansia eri jippoja, joita ovat mm. akvaariokeskustelu, karuselli ja galleriakävely. Miesten vuoro -piloteissa käytettyihin fasilitointitekniikoihin pääset tutustumaan Harjoitukset-sivulla.

Fasilitoinnin idea pähkinänkuoressa:

  1. Kirkasta tavoite.
  2. Ole herkkä & jousta.
  3. Innostu & kysy.
  4. Kirjaa & reflektoi.
  1. 1.
    Nummi P. Fasilitoivan Johtamisen Käsikirja. Helsinki: Alma Talent; 2018. https://docplayer.fi/114437280-Fasilitoivan-johtamisen-kasikirja.html.
Kategoriat: rakenne

Tämä on Niko 97 hankkeen sivusto, jota päivitämme hankkeen ajan ja hankkeen päättyessä syksyllä 2020 tulemme lukitsemaan sivuston julkaisuksi.