Isyys
Kirjoittaja: Jukka Oksanen
Isäryhmiä järjestetään neuvoloiden perhevalmennuksissa sekä järjestötoiminnan kautta. Isyys voi olla myös yksittäinen aihe osana Miesten vuoro -toimintaa, joka ei vaadi osallistujilta omakohtaista isyyttä.
Varsinkin Oulun Poikien Talon pilotissa oli isyyden vaikutus paljon esillä tapaamisilla. Kuinka oma isäsuhde tai sen puute on vaikuttanut osallistujien elämään? Onko se muovannut osallistujien miehuutta millä tavalla?
Tässä kohtaa eräs toimiva harjoitus on miestarinat. Dokumenttiohjaaja Joonas Berghäll on käsitellyt aihetta elokuvissaan Miesten vuoro (2010) sekä Miehiä ja poikia (2019)1, joista voi näyttää pätkiä keskusteluherättäjäksi.
Isäryhmät
Monesti isäryhmien tapaamisilla on valmiiksi määritellyt aiheet, kuten tämän alla olevassa laatikossa näkyy. Kokemuksemme Miesten vuoroilta on se, että osallistujien olisi hyvä olla itse mukana aiheiden valitsemisessa.
Osallistujien tarpeet voivat olla hyvin erilaisia kuin ohjaajat olettavat niiden olevan. Perhevalmennuksissa on huomattu, että isät kaipaavat tilaa tunteistaan puhumiselle vertaistensa kanssa2,3. Tällöin valmiiksi valittu sapluuna voi rajata keskusteluista pois asioita, jotka ovat juuri nyt osallistujien mielessä.
Jos päädytte pitämään tietyt aiheet, niin ehdottaisimme osallistujien saavan vähintään valita seuraavan kerran aiheen äänestämällä vaihtoehdoista, jotta ne eivät kulkisi pakotetussa järjestyksessä. Jo tämä voi sitouttaa osallistujia enemmän toimintaan.
Esimerkki: Isyys-ryhmämalli (Isätyökirja4, sivut 54–55)
Suositeltava ryhmäkoko on 4–8 henkilöä. Kuusi teematapaamista, joiden suosituspituus on 1,5–2 tuntia:
- tieto isäksi tulemisesta ja oma lapsuuden perhe
- lapsen tuloon ja isyyteen valmistautuminen
- kokemus synnytyksestä ja isyyden konkretisoituminen
- isänä lapsiperhearjessa
- myöhemmät vaiheet ja nykyhetki isänä
- tulevaisuuden näkymät.
Tukimateriaaleja isyyteen:
Ensi- ja turvakotien liiton keräämä lista isyystutkimuksesta. Sisältää kirjaehdotuksia, opinnäytteitä, väitöskirjoja sekä artikkeleita.
Miessakit ry tarjoaa paljon erilaista tukea isyyttä varten. Tässä joitakin yhdistyksen tekemiä erinomaisia oppaita isyyden tukemiseksi:
- Isätyökirja (2020), huomaa myös seminaarivideot
- Isätietoa-opas (2013)
Muista myös ISÄluuri, johon voivat soittaa niin isät kuin ammattilaiset.
- 1.Vanha-Majamaa A, Ponto O. Yle Docventures. Joonaksen vuoro. Published November 5, 2019. Accessed November 11, 2020. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/05/miesten-vuoron-ohjaaja-on-vakavasti-sairas-joonas-berghall-syo-kuussa-1650
- 2.Kluukeri I. Neuvolat karsivat perhevalmennusta ja isät jäivät ilman tukea – uusi isäryhmä syntyi vertaistuen tarpeeseen. YLE Uutiset.
- 3.Perhevalmennuksissa nyt myös isäryhmät. Espoon neuvolapalvelut. Published December 13, 2017. Accessed November 11, 2020. Perhevalmennuksissa nyt myös isäryhmät